Kevättalven mietteitä

Talvi meni ja kevät tuli

Kevättalven merkittävimpiä tapahtumia oli huhtikuun alussa Suomen Metsästäjäliiton ilma-aseiden SM-kisat Vuokatissa. Kun etelässä suunniteltiin jo ensimmäisiä pihatöitä, niin Vuokatinvaaralla lasketeltiin täyttä vauhtia. Innokkaimmat kisailijat ehtivät kisasuoritusten välissä hiihtää, lasketella, kävellä umpihangessa tai uida  . Vuokattihalli toimi kisapaikkana, jonka välittömässä läheisyydessä oli tarjolla erilaisia majoitusvaihtoehtoja kisailijoille.



Omaan vapaa-ajanohjelmaani kuului mm. lauantaina retki edestakaisin kävellen Sotkamoon mm. pesäpallokentälle ja Hiukan hiekkarannalle. Hiekkarannalle pääsi vielä silloin jäätä myöten. Matkalla näimme  kilpakumppanini kanssa meille niin mieluisan patsaan, jonka jalustaan oli kaiverrettu Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelijan miete turhasta tärkeilystä. 



Kun Vuokatin reissu oli kohdaltani heitetty, koitti totuuden hetki kohdallani. Remonttiin ja toipumaan ainakin puoleksitoista kuukaudeksi. Kaksi kuukautta on nyt mennyt ja olkapää muistuttaa olemassaolostaan kipuilemalla öisin, Kuntoilu saa vieläkin odottaa, nyt satsataan vasta liikeratojen säilymiseen ja kehittämiseen. Varsinaiset voimaharjoitukset aloitetaan vasta muutaman viikon kuluttua. Harrastaminen on laukomisen osalta jäänyt nyt kameran kanssa tehtäväksi ja sekin vaati alkuun omat kikkansa. 


Vuokatinrinteet 

Kevättalven metsästysjuttuihin ja riistahoitotyöhön palataan myöhemmissä kirjoituksissa.

Kommentit